Skaala ikkunat ja ovet

Vastuullisen rakentamisen edelläkävijä.

Ikkunat | Ovet | Terassit | Parvekkeet

  • suomeksi
  • på svenska
  • in english
  • russia

Ajankohtaista

Skaala Oy - Ikkunat ja Ovet
03.12.2013
Jorma Juutila itsenäisyyspäivän vastaanotolle

Jorma Juutila_web

Skaala Oy:n pitkäaikainen työntekijä, trukinkuljettaja Jorma Juutila on kutsuttu tasavallan presidentti Sauli Niinistön itsenäisyyspäivän vastaanotolle 6.12.2013.

Jorma Juutila on ollut Skaalan palveluksessa kohta 20 vuotta, jona aikana hän on osoittautunut ahkeraksi, joustavaksi ja luotettavaksi työntekijäksi. Positiivisella asenteellaan hän on aina luonut hyvää henkeä työyhteisössä.

Jorma Juutila täytti tämän vuoden huhtikuussa 65 vuotta ja olisi ikänsä puolesta päässyt jo viettämään ansaittuja eläkepäiviään.
- Meillä on presidentin kanssa vain neljä kuukautta ikäeroa. Kumpikin olemme vielä hyväkuntoisina täysillä mukana työelämässä, Juutila toteaa.

Juutila on oivaltanut työntekijän oman roolin työkyvyn ja terveyden ylläpitämisessä. Koko Skaalan työuransa aikana hänellä on vain muutama poissaolopäivä. Jorma Juutila jatkaa hyväkuntoisena - ja työnantajan toivomuksesta - vielä työntekoa Skaalalla.

Jorma Juutila lähtee itsenäisyyspäivän juhliin Tampereelle yhdessä puolisonsa Maijan kanssa.

Koko Skaalan joukkue toivottaa Jormalle ja Maijalle mieleenpainuvaa Suomen itsenäisyyden 96-vuotispäivää!


Takaisin uutisiin