Skaala ikkunat ja ovet

Vastuullisen rakentamisen edelläkävijä.

Ikkunat | Ovet | Terassit | Parvekkeet

  • suomeksi
  • på svenska
  • in english
  • russia

Arkisto 1998 - 2009

Skaala Oy - Ikkunat ja Ovet
26.11.2007
Skaalan kehitystyölle tunnustusta

Skaala Ikkunat ja Ovet Oy on saanut merkittävän huomionosoituksen tekemästään kehitystyöstä, kun Rakennusinsinöörien liitto RIL palkitsi MERA -matalaenergiakerrostaloprojektin vuoden 2007 parhaana hankkeena. Hanke on VTT:n koordinoima yritysten yhteishanke, jonka tavoitteena on kehittää kerrostalokonsepti, jossa lämmitysenergiantarve on 50 % alempi kuin normitalon.

Skaalan osuus projektissa on ollut ratkaista ja kehittää rakentamiseen ja teolliseen valmistukseen soveltuva matalaenergiaikkuna- ja oviratkaisu. Kehitetty tuote on ainoa Suomessa valmistettava ja testattu, energialuokituksessa A-luokkaan kuuluva mallisto. Tuote soveltuu täysin myös pientalorakentamiseen.

Voittajaprojekti julkistettiin Kiinteistö- ja rakentamisfoorumissa Finlandia-talossa maanantaina 19.11.2007. Voittajan oli valinnut loppukandidaateista tasavallan presidentti Tarja Halonen. Hän suoritti myös palkintojen jaon.

Rakennusliike Reponen Oy:n rakentama pilottikohde sijaitsee Espoossa.

Lisätietoja: Kehityspäällikkö Jyrki Jaskari, puh. 050 576 7781


Takaisin uutisiin