Skaala ikkunat ja ovet

Vastuullisen rakentamisen edelläkävijä.

Ikkunat | Ovet | Terassit | Parvekkeet

  • suomeksi
  • på svenska
  • in english
  • russia

Osaksi IFN-perhettä

Skaala Oy - Ikkunat ja Ovet

Skaala osaksi kansainvälistä ikkunaverkostoa, IFN-konsernia

Perheyritys Skaala Group Oy, Suomen toiseksi suurin ikkuna- ja ovienvalmistaja, on myynyt 80 prosenttia osakekannastaan itävaltalaiselle IFN Groupille. IFN Holding (International Window Network) on johtava eurooppalainen yritysryhmä, joka tarjoaa kattavia kokonaisratkaisuja ikkuna-alalla. Myös IFN on perheyritys, johon kuuluvat esimerkiksi Internorm (Euroopan johtava ikkuna-brändi) ja Schlotterer (Itävallan markkinajohtaja aurinkosuojissa) sekä kansainvälisesti toimiva julkisivurakentaja GIG. Skaalan omistajaperheellä Hautasilla on jatkossakin tärkeä rooli yrityksen johdossa.

Sopimus allekirjoitettiin Ylihärmässä 24.10.2017.

 IFN

"IFN-konsernista saamme strategisesti vahvan yhteistyökumppanin yrityksen menestyksekkääseen kehittämiseen ja markkinoiden laajentamiseen", luonnehtivat osaomistajina jatkavat Markku ja Hannu Hautanen.

Kuvassa: Markku Hautanen, Johann Habring (IFN), Hannu Hautanen, Mikko Hautanen ja Pekka Hautanen

Skaala – mittavat investoinnit uusiin tehtaisiin ja tuotteisiin
Skaala on Suomen suurin ikkuna-brändi. Vuonna 1956 perustettua Hautasten perheyritystä on tähän saakka johtanut toinen sukupolvi. Yritys työllistää noin 400 henkilöä ja konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli 96 miljoonaa euroa. Skaala valmistaa ja myy puu- ja puu-alumiini-ikkunoita ja ovia Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Iso-Britanniassa.

Viime vuosina Skaala on investoinut mittavasti tuotekehitykseen, kuten Skaala Alfa cLean-ilmanvaihtoikkunaan. Viimeisin lasiteknologiainvestointi otettiin käyttöön vuonna 2016 ja se mahdollistaa erilaisten lasikomponenttien ja -tuotteiden tuotannon sekä Skaalan ovi- ja ikkunavalikoiman laajentamisen.

"Ikkunan on nyt tarjottava enemmän kuin vain hyviä eristysarvoja. Tämän päivän ikkunat ovat erittäin monimutkaisia järjestelmiä. Säilyttääksemme markkina-asemamme johtavana suomalaisena ikkuna-brändinä, nämä viimeaikaiset isot investoinnit ovat olleet välttämättömiä", Hannu Hautanen kertoo.

Skaala on etsinyt kumppania laajentaakseen markkinaosuuttaan. "IFN on meille ihanteellinen kumppani", Markku Hautanen sanoo. "Jo yli 80 vuoden ajan IFN-konserni ja Internorm-ikkunamerkki on ollut johtavassa asemassa ikkuna-alalla ja on ollut hyvin edustettuna kaikkialla Euroopassa." IFN-yhteistyön myötä Skaalan markkina-asemaa Pohjoismaissa vahvistuu.

IFN hankki 80% Skaala Groupista
"Olemme vakuuttuneita, että Skaalassa on paljon potentiaalia. Se täydentää yhtiörakenteensa, markkina-asemansa ja tuotevalikoimansa osalta IFN-perhettä", sanoo Christian Klinger, IFN-konsernin osaomistaja.

80 prosenttia yhtiön osakkeista yritysostolla hankkinut IFN-Holding AG on nyt Skaalan Groupin pääomistaja. Klingerin mukaan merkittäviä muutoksia ei suunnitella yhtiön rakenteeseen tällä hetkellä: "Omistajat Markku ja Hannu Hautanen tekevät hyvää työtä Skaalan nykyisen johtoryhmän kanssa. Itse tulen olemaan Suomessa tiiviisti lähitulevaisuudessa varmistamassa yhtenäisen yrityskulttuurin muodostumisen. Lisäksi Skandinavia alueena on aina kiinnostanut minua”, kertoo Klinger.


IFN Holding

 

IFN-perhe


Kansainvälisen ikkunaverkoston (IFN Holding) tuotevalikoimaan kuuluu ikkunoita, ulko-ovia, julkisivuja ja aurinkosuojajärjestelmiä.

IFN-perheeseen kuuluvat itävaltalaiset tuotemerkit Internorm (Euroopan johtava ikkuna-brändi), GIG (kansainvälisesti toimiva itävaltalainen julkisivurakentaja), Schlotterer (aurinkosuojia valmistava Itävallan markkinajohtaja), ovivalmistaja TOPIC sekä slovakialainen ovivalmistaja HSF ja tanskalainen ikkunavalmistaja Kastrup.

IFN-konserni työllistää tällä hetkellä yli 3 000 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2016 oli 495 miljoonaa euroa.

Lue lisää: www.ifn-holding.com