Skaalan omavalmistusaste ja kotimaisuusaste markkinoiden huippua
Skaala on ainoa ikkunanvalmistaja Suomessa, jolla on oma lasinjalostuslinjasto. Pitkälle automatisoitu lasinjalostuslinjasto mahdollistaa Skaalalle ainutlaatuisen kontrollin laadunvarmistukseen ja tuotannon tehokkuuteen, eroten tässä muista ikkuna- ja ovivalmistajista. Lasinjalostuslinjastoon ansiosta Skaalan omavalmistusaste ja tuotteiden kotimaisuusaste on markkinoiden korkeinta.
Lasinjalostuslinjastolla prosessoidaan ikkunoiden ja ovien lasimateriaalia: jumbolasit leikataan oikeaan kokoon, karkaistaan turvallisuusvaatimukset täyttäväksi sekä valmistetaan kaksi- tai kolmilasisia eristyslasielementtejä mittatilaustyönä tilattuihin tuotteisiin. Linjasto varmistaa, että lasi täyttää tiukat laatuvaatimukset ja on valmiina käytettäväksi Skaalan tuotteissa ilman ylimääräisiä logistiikkakustannuksia. Lasinjalostuslinjaston vaikutus tuotteiden hiilijalanjälkeen on merkittävä verrattuna muihin alan toimijoihin.
Kotimaista työtä ja vastuulliset materiaalit
Skaala erottuu markkinoilla korkealla kotimaisuusasteellaan. Skaala on suomalainen osakeyhtiö, jonka tuotanto on kokonaisuudessaan Etelä-Pohjanmaalla: Pääkonttori ja -tehdasalue sijaitsee Kauhavalla Ylihärmässä. Lisäksi tuotantoa on Kauhavan Alahärmässä ja Vetelissä. Kaikki Skaalan tuotteet valmistetaan Suomessa. Skaalan myyntiverkosto valtakunnallisesti, ja kauppiasverkoston myötä jokaisessa kunnassa on Skaalan myyntiedustus.
Skaala on sitoutunut hankkimaan materiaalinsa ensisijaisesti suomalaisilta toimittajilta, mikä takaa ikkunoiden ja ovien materiaalien korkean kotimaisuusasteen, 90%.
Skaala käyttää tuotteissaan pääasiassa PEFC-sertifioitua puuta. Alumiinina suositaan Euroopan vähäpäästöisintä alumiiniprofiilia, jota hankitaan ensisijaisesti kotimaiselta toimijalta. Tuotannossa syntyvä puun ja alumiinin hukka minimoidaan, ja syntynyt hukka kierrätetään kokonaisuudessaan. Skaalalla syntyvä lasijäte kierrätetään esimerkiksi lasivillaksi ja vaahtolasiksi. Pintakäsittelyaineina suositaan kotimaisten valmistajien maaleja ja kuultokäsittelyaineita, jotka ovat lähtökohtaisesti vesiohenteisia ja vähäpäästöisiä.
Skaala on vahvasti sitoutunut kotimaiseen tuotantoon ja korkeaan kotimaisuusasteeseen, mikä näkyy tuotteiden laadussa ja ympäristöystävällisyydessä.