Selkokieliset nimet helpottavat valintaa
Skaala on syksyllä 2024 nimennyt uudelleen tuotteensa ilmentämään paremmin niiden ominaisuuksia.
-Tuotteidemme nimet olivat aiemmin vaikeaselkoisia ja varsin teksiniä. Halusimme päivittää tuotenimet ilmentämään ja huokumaan paremmin Skaalan brändiä ja sellaisiksi, jotka jäävät paremmin asiakkaiden mieliin, Skaalan markkinointi- ja viesintäpäällikkö Kati Mattila kertoo.
Uudet selkosanaiset tuotenimet, joilla on olemassa oleva merkitys, auttavat herättämään mielikuvia tuotteista ja niiden ominaisuuksista.
-Lisäksi odotamme, että tuotteiden tunnistettavuus kasvaa tuotenimien uudistuksen myötä, kun nimet jäävät myös paremmin asiakkaidemme mieleen, Mattila jatkaa.
Mielenrauhaa valinnoista
Mallistojen ja tuotteiden nimet omalta osaltaan tuottavat mielenrauhaa valinnoista, jotka vastaavat ja heijastavat asiakkaidemme arvoja.
Ikkunoiden nimien taustalla on Skaalan kotiseudun maisema, lakeus. Ovimallistojen nimien inspiraationa on Skaala-brändinimen musiikillinen ulottuvuus. Inspiraationa on myös hyödynnetty suomenkielen kauneimmiksi valittuja sanoja, Skaalan kanssa sointuvaa a-vokaalia sekä aikaan ja valoon viittaavia termejä.
Aava-ikkuna yhdistettynä Avara+liukuoveen
Tässä rantasaunassa kiinteä Aava-ikkuna tuo mieleen skandinaavisen luonnon avarat ja kirkkaat maisemat. Aava-ikkunan isojen lasipintojen ansiosta voit nauttia esteettömistä näkymistä ja tuntea olevasi osa ympäröivää luontoa.
Avara-lasiliukuovi on nimensä mukaisesti suunniteltu tuomaan avaruutta ja tilan tuntua kotiisi. Sen suurten lasipintojen ja liukuvan mekanismin ansiosta voit helposti avata kotisi ulkomaailmaan, olipa kyseessä terassi, parveke tai piha.