Pohjoisen luonnon lisäksi me Skaalalla kunnioitamme ihmisarvoista työtä, hyvinvointia, kestävää talouskasvua sekä innovaatioita. Tutustu Skaalan Kirkkaasti kestävään tulevaisuuteen -vastuullisuusohjelmaan.
Vastuullisuusohjelmamme tekee näkyväksi sen, miten me arjessamme edistämme kestäviä liiketoimintatapoja. Vastuullisuus ei ole meille uutta, mutta Kirkkaasti kestävään tulevaisuuteen -ohjelman myötä sitä edistävät toimenpiteet ovat entistä mitattavampia ja selkeämpiä. Ohjelmamme huomioi myös CSRD-direktiivin kiristyvät raportointivaatimukset.
Vastuullisuusohjelmamme perustuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, ja pilkkoo ne Skaalan arkeen sopiviksi, mitattaviksi toimenpiteiksi.
Vastuullisuusohjelmamme perustuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, jotka tähtäävät maailmanlaajuisesti parempaan ja kestävämpään tulevaisuuteen. Niistä olemme valinneet kolme tärkeää tavoitetta, joihin keskittymällä sitoudumme kehittämään liiketoimintatapojamme.
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, joihin me Skaalalla olemme sitoutuneet
Näihin kolmeen tavoitteeseen keskittymällä varmistamme, että yrityksemme saa aikaan konkreettisia, kestävän kehityksen mukaisia muutoksia.
Terveyttä, hyvinvointia, ihmisarvoista työtä ja talouskasvua, sekä kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureja edistävä vastuullisuusohjelmamme jaetaan viiteen käytännön teemaan.
Kirkkaasti kestävään tulevaisuuteen -teemat:
Jokaiselle teemalle olemme määrittäneet tarkat toimenpiteet ja tavoitteet, joiden toteutumista seuraamme ja mittaamme systemaattisesti. Työskentelemme tavoitteiden eteen yhdessä sopimassamme aikataulussa ja päivitämme vastuullisuusohjelmaan uusia toimenpiteitä jo valmistuneiden tilalle.
Vastuullisuus ei ole meille uutta, mutta Kirkkaasti kestävään tulevaisuuteen -ohjelman myötä sitä edistävät toimenpiteet ovat entistä mitattavampia ja selkeämpiä.