Skaala on Suomen suurin ikkuna- ja ovibrändi. Tarjoamme asiakkaillemme laadukasta palvelua 65 vuoden kokemuksella. Skaalan tuotteet valmistetaan mittatilaustyönä tehtaallamme Etelä-Pohjanmaalla.
Skaala on vuonna 1956 perustettu, Pohjoismaiden suurimpiin kuuluva ikkuna-, ovi- ja lasiratkaisuihin erikoistunut palvelutoimittaja. Vuodesta 2017 alkaen Skaala on ollut osa itävaltalaista IFN-konsernia, joka on Euroopan suurin ikkuna-alan toimija.
Skaala aloitti toimintansa puusepänliikkeenä, ja vielä tänäkin päivänä sen modernit tuotantomenetelmät yhdistyvät vahvaan puusepänteollisuuden perinteeseen. Monet ikkunoiden ja ovien valmistamisen työvaiheista, esimerkiksi puun hionta ja tuotteiden kokoaminen, tehdään edelleen käsityönä.
Skaala tunnetaan etenkin energiatehokkaasta tuoteperheestään ja kokonaisvaltaisesta palvelukonseptistaan: Skaalan mittaus- ja suunnittelupalvelu, asennuspalvelu ja huoltopalvelu palvelevat kaikkialla Suomessa.
Skaala on palkittu vuosien varrella useilla tuotekehitykseen, laatuun, energiatehokkuuteen ja kestävään kehitykseen liittyvillä palkinnoilla.
Skaala on jo vuosien ajan toteuttanut ISO 9001 -sertifikaatin mukaista toimintamallia tuotannon, myynnin ja tukitoimintojen osalta. Lisäksi Skaalalla on ISO 14001 -ympäristösertifikaatti osoituksena siitä, että sillä on toimiva malli yrityksen ympäristöstrategian ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Järjestelmän edellyttämät toimet on jalkautettu Skaalan toimintaan Green Field & Factory -ohjelmalla. Konkreettisia toimia ovat muun muassa kaikkien saneerattavien ikkunoiden ja ovien kierrätys sekä tehtaiden nollatavoite kaatopaikkakuormitukselle.
Työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen Skaalalla panostetaan Safe Field & Factory -ohjelmalla, jonka ansiosta esimeriksi työtapaturmat ovat vähentyneet. ISO9001 ja ISO14001 -sertifioinnit sekä Safe Field & Factory -kehittämisohjelma mahdollistavat standardisoidun ja optimaalisen toiminnan teollisessa, suuren mittakaavan toimintaympäristössä. Sertifikaatit kertovat myös Skaalan asiakkaille ja muille sidosryhmille yrityksen järjestelmällisistä ja nykyaikaisista toimintatavoista.
Tiiviit ja energiatehokkaat ikkuna- ja oviratkaisut vähentävät kodin lämpöhävikkiä ja pienentävät lämmitystarvetta.
Hoidamme puolestasi mitoituksen ja suunnittelun sekä ovien ja ikkunoiden asennuksen.
Skaala palvelee asiakkaita kaikkialla Suomessa.
Skaala-tuotteet ja -palvelut on hinnoiteltu reilusti ja läpinäkyvästi.
Voit maksaa Skaala-tuotteet sinulle sopivissa erissä.
Skaala IFN Oy on osa itävaltalaista IFN Groupia. IFN Holding (Internationales Fenster Netzwerk) on johtava eurooppalainen yritysryhmä, joka tarjoaa kattavia ratkaisuja ikkuna-alalla. Sen tuotevalikoimaan kuuluu ikkunoita, ulko-ovia, julkisivuja ja aurinkosuojajärjestelmiä. Kuten Skaala, myös IFN on perheyritys.
IFN-perheeseen kuuluu Skaalan lisäksi tanskalainen ikkunavalmistaja Kastrup, slovakialainen ikkuna- ja ovivalmistaja HSF sekä neljä itävaltalaista tuotemerkkiä: Internorm, joka on Euroopan johtava ikkunabrändi, kansainvälisesti toimiva julkisivurakentaja GIG, aurinkosuojia valmistava Itävallan markkinajohtaja Schlotterer, ovivalmistaja TOPIC, norjalainen ikkunoita ja ovia verkossa myyvä Skanva sekä saksalainen ikkunaverkkokauppa Neuffer.