Vuonna 1956 Ylihärmästä alkunsa saanut Skaala on kasvanut 70 vuodessa pienestä puusepänliikkeestä tunnetuksi suomalaiseksi ikkuna-, ovi- ja lasiratkaisujen osaajaksi. Skaala tunnetaan kotimaisesta laadusta, pohjoisiin olosuhteisiin suunnitelluista tuotteista sekä rohkeasta kehitystyöstä, jossa yhdistyvät pitkä kokemus, moderni teknologia ja halu tehdä asumisesta energiatehokkaampaa, kestävämpää ja mukavampaa.
Skaalalla tuotekehitys ei ole sarja irrallisia projekteja, vaan pitkäjänteistä työtä paremman asumisen puolesta.
Skaalan tuotekehitystiimissä yhdistyy vankka kokemus ja uudet näkökulmat: Sami Sälevä (vas) ja Juha Hanhimäki ovat työskennelleet Skaalalla eri tehtävissä yli 25 vuotta ja Niko-Matti Riihimäki viisi. Yhdessä tiimi tekee työtä kehittääkseen ikkunoita ja ovia, jotka vastaavat rakentamisen muuttuviin vaatimuksiin aina energiatehokkuudesta käytettävyyteen ja tuotteiden kierrätettävyyteen.
Asiakkaan tarpeista valmiiksi tuotteeksi
Kaikki lähtee asiakkaasta:
Kuuntelemme asiakkaita jo kehityksen alkuvaiheessa ja kehitämme tuotteita yhdessä heidän kanssaan.
Monet viimevuosina lanseeratuista ratkaisuista on syntynyt suoraan todellisista tarpeista. Esimerkkinä näistä miehet mainitsevat viime vuosina lanseeratut piilosaranoidut Arvo-ikkunat ja paloluokitellut ulko-ovet, joiden kehitystyö on alkanut tunnistetusta asiakastarpeesta ja sen täyttämisestä laadukkaalla ja viimeistellyllä tuotteella.
Laatu syntyy yhteistyössä
Jokainen projekti alkaa huolellisella valmistelulla, kuten asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisellä, tuotannon mahdollisuuksien kartoittamisella ja luonnollisesti kustannusrakenteen arvioinnilla.
Laadukas lopputulos syntyy monen osaajan pitkäjänteisenä yhteistyönä. Tuotekehitys yhdistääkin eri asiantuntijat aina hankinnasta ja tuotannosta myyntiin ja markkinointiin.
Lisäksi yhteistyötä tehdään ulkopuolisten testilaitosten kanssa. Siinä tavoitteena on varmistaa tuotteiden toimivuus kaikissa tilanteissa ja testauksia tehdäänkin vuosittain kymmeniä: tuulenpaineeseen, vedenpitävyyteen ja esimerkiksi palonkestävyyteen liittyen. Kuvassa käynnissä Skaalan ovien palotestaus.
Pitkäjänteistä kehitystä
Hyvä tuote ei synny nopeasti. Uuden ratkaisun kehitys ideasta markkinoille vie tyypillisesti vähintään vuoden, usein kauemminkin.
Meillä on malli, jonka mukaan tuotekehitysprosessi etenee. Siinä huomioidaan tuotteiden koko elinkaari alkaen materiaalivalinnoista, tuotantomenetelmien ja tarvittavien työkalujen suunnittelusta aina tuotelaadun ja kierrätettävyyden varmistamiseen.
Yksi sen tärkeimmistä kohdista on asiakkaan kuuleminen, jonka tänä kesänä lanseerattavan tuotteen osalta toteutettiin esittelemällä tuoteideaa avainasiakkaille ja keskustelemalla heidän tarpeistaan ja toiveistaan kehitettävän tuotteen suhteen.
Lisäksi IFN-konsernissa hyödynnämme yhteistä osaamista ja jaamme jatkuvasti tietoa. Näin parhaat ideat kehittyvät käytännön ratkaisuiksi.
Seuraava suosikkituote lanseerataan pian
Kysyttäessä suosikkituotteita miehet toteavat kaikkien projektien olleen omalla laillaan opettavia ja mieleisiä tekijöilleen.
Seuraava iso tuotelanseeraus Skaalalla tapahtuu loppukesällä 2026. Tämän tuotteen suunnittelu on aloitettu vuonna 2022. Tuotetta ja sen ominaisuuksia on hiottu pitkäjänteisesti ja Skaalan ovituotteisiin erikoistunut kehitysinsinööri Sami Sälevä toteaakin lopuksi:
Tuleva tuotelanseeraus on henkilökohtaisesti suosikkini.
Mutta mikä se on?
Sitä ei Sami vielä suostu paljastamaan, mutta toteaa lopuksi hymyillen: ”Aika näyttää.”