fbpx

Saneerauskohteissa ikkunat tekevät pieniä ihmeitä. Ne tuovat vanhaan rakennukseen valon ja kohottavat mukavasti talon arvoa

Ikkunat ovat talon silmät, ne tuovat valoa ja aukaisevat näkymän ulos. Lahdessa toteutettiin massiivinen ”silmäleikkaus”, kun Kiinteistöosakeyhtiö Lahden Keskustalon 503 ikkunaa laitettiin uusiin puihin. Massiivisessa ikkunasaneeraushankkeessa projektipäällikkönä ja valvojana toimi Berater Oy:n osakas, projektipäällikkö Tuomo Koskinen, ja Skaalan puolelta asioita operoi aluemyyntipäällikkö Sami Johansson. Etelä-Suomen alueella toimiva Berater on erikoistunut monipuolisten uudis- ja saneeraushankkeiden rakennuttamiseen, työmaavalvontaan ja muihin rakennusalan asiantuntijapalveluihin. – Teimme Keskustalon ikkunasaneeraushankkeessa kaiken suunnitteluttamisesta urakan kilpailuttamiseen. Urakkakilpailun voitti Skaala, ja siitä alkoi yhteistyömme. Tämä oli ensimmäinen yhteinen projektimme Skaalan ja Sami Johanssonin kanssa, Koskinen kertoo. Voitettu urakkakilpailu oli Johanssonin ensimmäinen iso projekti. Miehelle tuo urakka on ollut loistava tilaisuus näyttää kykynsä ja kehittyä. – Valvoja on isännöitsijän oikea käsi, joka valvoo, että asiat sujuvat sopimuksen mukaan. Meidän yhteistyömme oli toimivaa, se näkyy myös lopputuloksessa, Johansson kiittelee.

– Samin kanssa oli mukava tehdä töitä. Hän oli innokas oppimaan uutta, kuunteli tarkasti ja etsi asioihin nopeasti ratkaisuja. Varmaan Samin itseohjautuvuus ja aktiivisuus vaikuttivat siihen, että kaikki sujuikin niin hyvin, Koskinen pohtii. Rakennustyön valvoja arvostaa urakoitsijan yhteistyökykyä ja sitä, että tieto kulkee työnjohtajalta asentajille. Lisäksi on tärkeää, että aikatauluista pidetään kiinni. – Se on erityisen tärkeää tällaisessa kohteessa, jossa toimii hotelli ja muita liikkeenharjoittajia, eli toiminta on päällä koko ajan, Koskinen lisää. Rakennuksessa on myös erityistoimia vaatineita ikkunoita, joista Johansson selvisi valvojan mukaan hienosti. Muutamissa kohdissa piti käyttää perusmalleista poikkeavia ikkunaratkaisuja, jotta ikkunoiden ominaisuudet saatiin tukemaan tilan toiminnallisia vaatimuksia. Koskinen muistelee erään liiketilan suurien ikkunoiden ruuduttamisongelmaa, että kuinkahan tässä oikein käy. Se piti jakaa täysin uudella tavoin ikkunaruutuihin, sillä nykytarjonnassa ei ollut enää noin suuria vaihtoehtoja. – Hienosti Sami ratkaisi tuonkin asian, asiakas oli tosi tyytyväinen lopputulokseen, Koskinen toteaa helpottuneena.

Pyydä käymään

"*" näyttää pakolliset kentät

(Valitse parhaiten kuvaava vaihtoehto)*