fbpx

Modernit ikkunat toivat uutta ilmettä Aulikki Hassisen 70-luvulla valmistuneeseen omakotitaloon. Aulikki kertoo olevansa tyytyväinen lopputulokseen, sillä Skaalan toteuttama ikkunaremontti sujui täysin sovitun mukaisesti.

Nyt hän odottaa mielenkiinnolla, kuinka paljon säästöä aiempaa energiatehokkaammat ja modernimmat ikkunat lopulta tuovat vanhan talon lämmityskustannuksiin.

”Minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa myyjästä tai asentajista – kaikki meni juuri kuten oli sovittu.”

💡 Lue myös: Ikkunaremontin eteneminen ja 7 asiaa, jotka vaikuttavat remontin onnistumiseen

Hangossa uusittiin 70-luvun ikkunat moderneiksi ikkunoiksi, kuva ulkopuolelta

70–luvun ikkunat vaihdettiin uusiin energiatehokkaampiin malleihin

Aulikin omakotitalossa oli 70–luvun ikkunat, jotka oli asennettu aikoinaan rakentamisen yhteydessä. Ikkunoiden karmit, lukitukset ja tiivisteet olivat pitkästä iästä huolimatta hyvässä kunnossa, joten niiden puolesta ikkunoita ei olisi tarvinnut vaihtaa.

Päätös ikkunaremontille syntyi tarpeesta saada energiatehokkaammat ja modernimmat ikkunat. ”Halusimme vaihtaa ikkunat uusiin, jotta ne eristäisivät paremmin lämpöä”, Aulikki kertoo.

Ikkunaremontin myötä toiveena oli saada nykyaikaisempi lasitus, joka eristää paremmin lämpöä.

Skaalan mallistosta löytyy monia moderneja ikkunoita, joiden lämmönläpäisykerroin, eli U-arvo, on jopa yli neljä kertaa parempi kuin 70–luvun ikkunoissa.

Tutustu energiatehokkaisiin Skaala-ikkunoihin →

💡 Tiesitkö? Ikkunoiden U-arvo vaihtelee rakennusvuoden mukaan

Ikkunoiden U-arvo, eli lämmönläpäisykerroin, kertoo, kuinka paljon ikkunan läpi kulkeutuu lämpöä. U-arvo vaihtelee rakennusvuoden mukaan.

Ennen vuotta 1976 ikkunoiden U-arvo on ollut lähes kolminkertainen vuoden 2010 jälkeen annettuun rakentamismääräykseen verrattuna. Toisin sanoen ikkunoiden läpi on aiemmin kulkeutunut lämpöä lähes kolme kertaa enemmän kuin nykyajan rakentamismääräysten mukaan on suotavaa.

Mitä pienempi U-arvo on, sitä tehokkaampi lämmöneristys ikkunassa on.

Lue myös: Arvioi ikkunaremontin tuoma säästö Skaalan energialaskurilla

 

Ikkunoiden näkeminen oli tärkeä vaihe ennen ostopäätöksen tekoa

Aulikki kertoo tehneenä vertailua parin eri toimijan kesken. Hänelle tärkeintä oli, että pääsi näkemään ikkunavaihtoehdot konkreettisesti ennen ostopäätöksen tekoa.

”On eri asia valita ikkunoita esitteestä kuin nähdä ne paikan päällä”, Aulikki toteaa. ”Ikkunaremontti on niin iso hankinta, että haluan ymmärtää tuotteista niin paljon kuin voin ja nähdä vaihtoehdot ennen ostopäätöksen tekoa”. Hän kertoo käyneensä tutustumassa Skaalan valikoimaan Vantaan Showroomilla, jossa myyjä esitteli vaihtoehdot. Ostopäätös syntyi pian Showroomilla vierailun jälkeen.

”Skaalan ikkunat olivat laadukkaat ja myyjä vastasi kattavasti kaikkiin kysymyksiimme”, Aulikki kuvailee käyntiä.

Ikkunavaihtoehtojen konkreettinen näkeminen Skaalan Showroomilla oli tärkeä osa ostopäätöksen tekoa.

💡 Skaalan Showroomissa pääsee tutustumaan tuotteisiin paikan päällä

Skaalan Showroomissa tuotteet pääsee näkemään fyysisesti, jolloin on helpompi ymmärtää niiden toimintatavat ja eroavaisuudet. Myös kaihtimia ja äänieristyslaseja pääsee kokeilemaan käytännössä.

Skaalan Showroomiin kannattaa varata vierailuaika ennakkoon: sillä varmistetaan, että käynnin aikana asiakas saa haluamiaan tarkempia tietoja tuotteista tai tarjouksen ikkunaratkaisuista.

Lue lisää Skaalan Showroomista ja varaa vierailuaika →
Hangossa uusittiin 70-luvun ikkunat moderneiksi ikkunoiksi, kuva ulkopuolelta

Yhteistyö sujui juuri sovitun mukaisesti

Aulikki kehuu yhteistyön Skaalan kanssa sujuneen alusta loppuun juuri sovitun mukaisesti. ”Toimitusaika oli tiedossa tilausvaiheessa ja se piti tarkalleen, mikä oli sovittu”, hän kertaa.

Asennus sujui ammattilaisilta nopeasti. ”Järjestelimme paikat niin, että asentajat pääsivät tekemään työnsä. Asennus sujui nopeasti ja aikataulun mukaisesti – kyllä huomasi, että he olivat ammattilaisia”, Aulikki kiittelee.

”Kaikki meni juuri kuten oli sovittu.”

Hangossa uusittiin 70-luvun ikkunat moderneiksi ikkunoiksi, kuva sisäpuolelta

Skaalan modernit ikkunat olivat hyvä valinta: ”Suosittelen!”

Aulikki suosittelee Skaalan ikkunaremonttia: ”Minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa myyjästä tai asentajista – kaikki meni juuri kuten oli sovittu”, Aulikki tiivistää tyytyväisenä valintaansa.

”Nyt seuraan mielenkiinnolla, miltä tulevien vuosien sähkölaskut näyttävät aiempiin verrattuna, eli kuinka paljon säästöä nämä uudet modernit ikkunat lopulta tuovat taloni lämmityskuluihin”, hän lisää.

Laske energialaskurilla, kuinka paljon voit säästää ikkunaremontin avulla → Pyydä tarjous omakotitalon ikkunaremontista →
Hangossa uusittiin 70-luvun ikkunat moderneiksi ikkunoiksi, kuva sisältä olohuoneesta. ikkunat pitävät nyt paremmin lämpöä sisällä.